Johdatus Isännöinti Kartion ja Insinööritoimisto Atevarin blogiin

Maanantai 25.3.2019 - pp

Johdatus Isännöinti Kartion ja Insinööritoimisto Atevarin blogiin

Asumisen ihanuus ja kauheus, rakkaat rakennuksemme, ihmiset ikkunoiden takana, ripaus politiikkaa ja hippusen juridiikkaa. Käsittelyssä uusia trendejä ja vanhoja hyviä ratkaisuja. Välillä kirjaiijana on kutsuvieras, pääasiassa kuitenkin oma väki. Muutama kuvakin yritettään silloin tällöin mahduttaa mukaan ja ilmestymisaikataulua ei ole.

Lähestymme aihettamme eri sukupolvien ja yritysten ja yhteisöjen näkökulmasta, ajan hermolla kuten kuuluukin.

Suurena kysymyksenä ja paineena meille isännöitsijöille isännöintiliiton toimesta, on toteuttaa asiakastyytyväisyyskýsely. Isännöinti mielletään kahdella tavalla; isännöintiyritysten bisneksenä ja taloyhtiöiden omaisuuden vartijana. Olen monesti miettinyt kumpaako tyytyväisyyttä kyselyissä on tarkoitus tiedustella.

Hallituksen lähettämänä kyselyllä pyritään saamaan vahvistusta ja kiitosta hallituksen tekemään valintaan yhteistyökumppanista tai varmistusta siihen, että nyt olisi hetki laittaa isännöinti vaihtoon. Isännöintiyrityksen bisneksen, maineen ja myynnin kannalta kyseessä on enemmänkin yrityksen kehittämiseen liittyvä kvartaalihanke. Liikkeellä olevat valmiit asukastyytyväisyyskyselyt tuntuvat palvelevan kumpaakin kantaa. 

Maamme digitalisoituminenon ollut erittäin korkealentoista ja nopeaa. Nettiin on siirretty verot ja maksut, ostot ja kirjeet, kuvat ja muistot. Nuorempien sukupolvien ja ehkä vielä meidän keski-ikäistenkin on ollut suhteellisen helppo mukautua vauhtiin. Suuren seniori-ikäluokan on ollut hieman haastellisempaa osallistua näihin kekkereihin. Tämä aiheuttaa, ainakin näin kehä kolmosen ulkopuolella, hieman päänvaivaa miten vastaamme digitalisoitumisen kansainväliseen paineeseen. 

Isompien taloyhtiöiden kohdalla, joissa isännöinti on selkeästi asumisen käytännön järjestelyjen väline kuten kiinteistöhuolto, on asukastyytyväisyyskyselyllä valmiin mallin mukaan mahdollisuus onnistua. Pienempien taloyhtiöiden kohdalla, joissa isännöitsijä käytännössä tuntee osakkaat ja asukkaat, nettikyselylle ei ole paikkaa. Asukatyytyväisyys on päivittäisellä palvelulla ylläpidettävä luottamus ja yhteiseen päämäärään tähtääminen. 

Ystävämme sähköposti on mahdollistanut ujoimmillekin ihmisille kanavan risuille ja ruusuille. Asukastyytyväisyys tulee myös selkeästi esille puheluiden sävyssä ja meillä täällä maalla jutulle piipahtamisten taajuutena. 

Kiitos muistutuksesta isännöintiliitolle asukastyytyväisyyden tärkeydestä. Kartio pyrkii pitämään suhteet läheisinä asiakkaisiin ja näin pysyä ajantasalla ylä- ja alamäistä.

Mahtavaa Kevättä

Pamela

Avainsanat: asiakaspalvelu